On elokuvia, joista muistiin on jäänyt vain yksi kohtaus. Yle-Teemalta tuli äsken yksi sellainen: Jean-Luc Godardin ohjaama ”Keskipäivän aave” (Le mépris - 1963). (Esitetty myös nimellä ”Sen täytyi tapahtua”.

Alussa Brigitte Bardot makoilee alastomana sängyllä vatsallaan ja juttelee joutavia Michel Piccolin kanssa. Mitään muuta siinä kohtauksessa ei tapahdu.

Se kuva jäi pysyvästi nuoren Dessutomin mieleen, kun hän näki elokuvan elokuvakerhojen kulta-aikana joskus lukioikäisenä. Muilta osin elokuva oli helposti unohdettava eli Godardille tyypillisesti moderni eli asetelmallinen ja poseeraava. Filmihulluille jäi lisäksi muistiin, että siinä esiintyi omana itsenään saksalainen mestariohjaaja Fritz Lang.

Hieman samantapainen muistiin pysyvästi jäävä kuva on elokuvan ”…ja Jumala loi naisen” alussa (Vadim: Et Dieu…crea la femme - 1956). Siinä Curd Jürgens löytää Bardot´n vaatteettomana lakanapyykkinarun takaa.

Brigitte Bardot´n vaikutus nuoren pojan elämään oli 60-luvulla voimakas Suomessakin. Ulkonäkö oli tyrmäävän seksikäs. Amerikassa Marilyn Monroe oli vaikuttava myös, mutta BB oli luonnollisempi, eurooppalaisempi; hänessä oli annos tavallista keskenkasvuista naapurintyttöä vailla irstautta. Sellaisen saattaisi tavata ihan oikeastikin.

Bardot´hon liittyy Dessutomin kehityshistoriassa yksi suorastaan eksistentialistisesti käänteentekevä kokemus. Isoveljelläni oli 60-luvun puolivälissä kirjeenvaihtotovereita. Kirjepaperilehtion kansikuvana oli BB, kiiltopaperinen A4-kokoinen värikuva. Pörheä iso tukka, mutrusuu, suuret silmät ja suuri kaula-aukko, hyvin suuri.

Siihen aikaan Dessutom (eikä varmaan kukaan muukaan) ei tiennyt sovinistisesta katseesta mitään, joten tämä annettakoon anteeksi.

Dessutom muistaa noin 13-vuotiaana usein yksin huoneessaan katselleensa tätä kirjelehtiön kiiltävää kuvaa. Niihin asti naissukupuoli oli koostunut monenlaisista äideistä, mummoista, tädeistä, rouvista, akoista ja likoista. Nyt BB antoi oivalluksen, että on niissä vielä jotain muutakin…