Dessutom tympääntyi taas heti radion joululauluihin. Ne on kuultu liian monta kertaa.

Hän marssi levykauppaan, sillä vanhalta mestarilta ilmeistyi joululevy. Odotus oli epäluuloista, etten sanoisi pahaenteistä.

Kyseessä on Bob Dylanin joululevy Christmas in the Heart. Yhdistelmässä Bob Dylan + perinteiset joululaulut on jotain perinpohjaisen yhteensopimatonta.

Vaihtoehto 1: 

Kertakuuntelun jälkeen jää ihmettelemään, että mikähän tämän idea on. Samanlaista kaupallisuutta kuin keneltä tahansa Amerikan 1950-luvun keskitason viihdeartistilta. Paitsi ääni: Dylanin lauluäänessä ei ole koskaan ollut hunajaa - ei nytkään. Siinä on aina annos räkättirastasta.

Onkohan vanhan Zimmermannin luomiskyky lopussa? Onko kapina kaikonnut? Miksi nämä samat värssyt taas veivataan?

Dessutom on kyllä ollut Dylan-fani (enimmäkseen - poikkeuskohtiakin on), mutta vanhalla sympatialla ei loputtomasti elä, jos naamalle heitetään tällaista. Otto Talvio (HS) sanoi osuvasti kritiikissään: ”Kuolemattomat jumalat eivät tee joululevyjä eivätkä pyöri verkkareissa bongaamassa toisten rocktähtien taloja.”

Purkaako Dylan myyttiään? Eikö hän halua enää olla sukupolvensa tulkki? No, kieltämättä hän osaa edelleen yllättää.

Vaihtoehto 2: 

Toisen kuuntelun jälkeen levyltä nousee esiin kelvollistakin, esim. polkanrenkutus Must be Santa. Aika vetävä, ei herttaisen tuikkiva. Tätä ei joudu kuuntelemaan tavaratalojen jouluruuhkassa.

Onkohan niin, että Bob-setä on päättänyt tehdä taas vastoin odotuksia. Hänen ei tarvitse enää pitää yllä mitään roolia. Voihan sitä kerrankin ruveta vaikkapa lapselliseksi.

Oscar Rossi (HBL) sanoi osuvasti kritiikissään: ”Gillar man både julen och Bob Dylan torde skivan vara en vinnare. Fixar man inte julen - eller om man eventuellt råkar vara ett allvarsamt Dylanfan - kan man ha svårt med detta.” 

Siinä se on. Dessutom on enemmän Dylanin kuin joulun ystävä. Siksi tämä on vaikeaa kuunneltavaa.