Dessutom kävi teatterissa. Paikka oli Ryhmäteatterin näyttämö Helsinginkadun urheilutalossa, siinä missä 80-luvulla esityksiä piti Jouko Turkan Teatterikorkeakoulu. Kyseessä oli näytelmän ”Euroopan taivaan alla” ensi-ilta. Ohjaus Esa Leskinen.

Dessutom piti kovasti näkemästään. Siinä oli älyä, ajankohtaisuutta ja oivallusta nykymaailman menosta. Povaan esitykselle yleisömenestystä.

Uudessa uljaassa Euroopassa hyvinvointia riittää yhä harvemmalle. Miksi niin, unioninhan piti tuottaa hyvinvointia yhä suuremmalle joukolle. EU myytiin meille eurooppalaisten kansojen kulttuurisena yhteenliittymänä, mutta me saimme markkinatalouteen keskittyvän liberalistisen systeemin, joka jakaa voittoja yksille ja pistää toiset maksamaan pelureiden aiheuttamat tappiot. Rikkaus ja köyhyys karkaavat yhä kauemmaksi toisistaan. Ei sellaisen pitänyt olla unionin idea. Meitä vedätetään, sanoo Ryhmäteatteri.

Tässä oli uutuusnäytelmän teema. Harvinaisen tarpeellinen teema, ajattelee Dessutom, joka on perinteisesti ollut brechtiläisen kantaa ottavan teatterin ystävä.

Dessutom äänesti 1994 Euroopan unioniin liittymisen puolesta, tosin aika epävarmana. Hän näki kuitenkin hyödylliseksi kansojen ja kulttuurien yhdistymisen ja raja-aitojen poistamisen.

Saimmekin systeemin, joka taloudellisin perustein ajaa alas julkista taloutta, erityisesti uusilta jäsenmailta. Nyt tilaston mukaan joka kuudes eurooppalainen elää köyhyysrajan alapuolella. Tänä vuonna, köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena teemavuotena 2010, budjetti tähän tarkoitukseen on 17 miljoonaa euroa.

Eipä ole paljon, kun vertaa pankkien kriisitukemiseen käytettyihin rahoihin. Sinne uppoaa 312 miljardia euroa. Molemmat veronmaksajien rahoja.

Tällaista Eurooppaa esitys kuvaa. Siirtotyöläisiä vaeltaa maasta toiseen, jokunen romanialainen Suomeenkin. Siellä hän kohtaa globalisaation ja Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn asettamat haasteet, eikä siitä hyvä seuraa.

Aineksista syntyi hyytävä komedia työvoiman liikkuvuudesta. Pilkan kohteena on systeemi, eivät sen uhrit. Pieni ihminen systeemin rattaissa.

¤  ¤  ¤ 

Dessutom siirtyy huomenna, perjantaina, yhdessä sihteerinsä kanssa Vuoronvarausliiton edustuskämpälle Raaseporin rannikolle valmistelemaan lauantaina alkavaa suunnittelu- ja kehitysseminaaria. Sinne on tulossa arvovieraita.

Seminaarin aiheena on vuoronvarausjärjestelmien muutospaineet. Perinteinen Suomessa käytetty pohjoismainen linjaus, joka pohjautuu alueelliseen tasa-arvoon ja korostuneeseen yksilöiden oikeudenmukaisen kohteluun, on viime aikoina poliittisin perustein joutunut kritiikin kohteeksi. Tilalle tarjotaan anglosaksisissa maissa yleisempää linjausta, jossa kaupallistaloudelliset näkökohdat saavat suurempaa painoarvoa.

Dessutom ja sihteeri valmistelevat seminaarin onnistumista. Asiakirjat ja asiantuntijoiden lausunnot jaetaan valmiiksi pöydille, esitystekniikka varmistetaan ja Power point -systeemit laitetaan käyttövalmiiksi, ruokahuollon palveluntuottajan valmius tarkastetaan ja huoneiden kunto kontrolloidaan.

Illalla esitarkastukseemme joutuvat myös saunan lämpötila ja juomien aromi.

¤

Toivotan lukijoilleni rattoisaa viikonloppua. Palaan viikonlopun jälkeen.