Dessutom julistautuu Hitchcockin ihailijaksi. Tänään oli taas kerran vuorossa Mies joka tiesi liikaa (The Man who knew too much 1956). Se(kin) paranee vain vanhetessaan.

Erityisen kiinnostava on naispääosassa Doris Day. Näyttelijä teki tässä elämänsä roolin. Hän hahmottui muussa tuotannossaan pääosin iskelmälaulajaksi ja nykynäkökulmasta lähinnä ärsyttävien komedioiden tähtöseksi. Amerikan antamia epiteettejä olivat mm. "pirteä naapurintyttö", "yli-ikäinen teinityttö", "tervehenkinen neitsyt". 

Hitchcock selvästikin osasi nähdä näyttelijättäressä kykyjä, joita muut ohjaajat eivät. On oikeastaan yllättävää, että juuri Day sattuu olemaan se näyttelijä, joka tekee Hitchcocin elokuvien kaikista vaaleaveriköistä syventyneimmän naisroolihahmon. Olisihan tarjolla melkoisia tähtiäkin: Grace Kelly, Ingrid Bergman, Marlene Dietrich, Kim Novak, Shirley MacLaine, Tippi Hedren, Janet Leight. . .

Doris Day onnistuu tekemään hahmon, joka uskottavasti liikkuu hysterian rajalla. Pitkä repliikitön kohtaus Lontoon Royal Albert Hallin konsertissa on hänen varassaan. Bernard Herrmanin johtama musiikki soi, jännitys tiivistyy, mitään ei sanota, symbaalien iskua odotellaan, DD:n tuska katsomon takaovella eskaloituu...

Franqois Truffaut´n Hitchcock-kirjassa (Love 1983) ohjaaja  valittaa, että kohtaus saavuttaisi maksimitehonsa vasta sitten, jos  katsoja osaisi lukea partituurin nuotteja. Hän kertoo nähneensä kuvauksissa paljon vaivaa sen eteen, että kaikki ymmärtäisivät lautasten roolin.

Siinä kohdassa ohjaaja muutaman kerran välähdyksenomaisesti panoroi kuvaa pitkin nuottirivejä hiljaisempien kohtien läpi lautasten iskukohtaan. Jännitys vain nousisi, jos katsoja osaisi lukea nuotteja.

Kun Dessutom itse on päässyt käymään Royal Albert Hallissa, hän on yrittänyt hahmottaa, miten Hitchcock rakensi kohtauksen. Mikä ovi? Mikä aitio? Missä kamerat?

Helsingin Sanomien rokkaava elokuvaesittelijä Arto Pajukallio näyttää yhdessä yksityiskohdassa erehtyneen (05.12.09). "Tunsin Doris Dayn jo ennen kuin hänestä tuli neitsyt", on kuuluisa sutkautus. Pajukallio antaa kunnian ohjaaja Billy Wilderille (joka ei kai koskaan ohjannut DD:tä).

Dessutomin muisti ja lähteet (mm. Peter von Baghin "Tähtien kirja") pistävät herjan Groucho Marxin oivallukseksi.